Avainsana-arkisto: yksinäisyys

Ikääntyneet, yksinäisyys, blogi, sote

Ikääntyneiden yksinäisyys ei katoa maton alle lakaisemalla

Millaista olisi olla puhumatta sanaakaan kenellekään koko päivänä? Nyky-yhteiskunnan kiireessä hetken hiljaisuus saattaa kuulostaa virkistävältä, jopa trendikkäältä vaihtoehdolta, mutta 300 000:lle ikääntyneelle tämä on arkipäivää, päivästä ja viikosta toiseen. Eikä se tunnu mukavalta.

Yksinäisyydestä on hiljalleen kasvanut keskeisin ikääntyneitä jäytävä tauti. Sanotaankin, että se on tappavampaa kuin ylipaino. Yksinäisyyden on myös todettu lisäävän kuolleisuutta ja terveyspalvelujen käyttöä sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista. Tämä kaikki veloitetaan yhteiskunnan kukkarosta, eikä tule halvaksi.

Ikääntyneiden yksinäisyys ei ole katoamassa, ja siksi sen hoitamiseen tulisi keskittyä nyt toden teolla.

Pitkät välimatkat eristävät ikääntyneet

Monessa tutkimuksessa on tarkasteltu sitä, mistä yksinäisyyden tunne kumpuaa. Aiemmin syyksi on ajateltu ikääntyneen ystävä- ja tuttavapiirin pienentyminen vanhetessa, mutta nyt on löydetty uusia syitä.

Voimakkaimmin yksinäisyyteen vaikuttavina tekijöinä onkin nostettu esille pitkät etäisyydet palveluiden luokse ja ympäristön esteet, kuten jäiset kadut tai jyrkät ylämäet. Ikääntynyt saattaa kokea, ettei voi enää lähteä kotoaan milloin haluaa, minne haluaa, mikä johtaa elinpiirin pienenemiseen ja eristäytymiseen muista.

Yksinäisyydestä huolimatta moni ikääntynyt haluaa asua kotonaan. Tämä ratkaisu on inhimillinen ja yhteiskunnankin kannalta mieluinen, sillä se tulee halvemmaksi kuin palveluasuminen. Yksin asuminen voi kuitenkin johtaa katalaan kierteeseen, jossa yksinäisyys lisää turvattomuuden tunnetta ja näin vaikeuttaa kotona asumista.

Yksinäisyyden kierre katki mielekkäällä tekemisellä

Ikääntyneiden yksinäisyyden taltuttamiseksi tarvitaan ratkaisuja, jotka ottavat huomioon yksilölliset tarpeet. Muutaman kerran päivässä heidän kotonaan nopeasti vilahtavat kotihoitajat eivät riitä takaamaan kuin elintärkeät toimet. Yritä siinä sitten keskustella mukavia, varsinkin kun kyseessä on harmittavan usein uusi ja vieras hoitaja. Yksinäisyyden poistamiseksi vaaditaan lisää käsiä, mutta mistä nämä kädet saadaan?

Yksinäisyystutkija Juho Saaren mukaan ratkaisuja pitäisi etsiä palveluiden ja mielekkään tekemisen kautta. Onkin tärkeää, että palvelut saadaan sinne, missä ikääntyneetkin ovat: kotiin.

Teknologian avulla tämäkin on toteutettavissa ja ikäihmisille voidaan tarjota mahtavia asioita, jotka eivät muuten olisi heille enää mahdollisia. Virtuaalilasien kautta koettu sukellusmatka keinutuolista käsin tai kuvapuheluna suoraan kotiin välitetty nuoruusvuosien rakas harrastus tuo mummoon virtaa moneksi viikoksi.

Teknologia voikin tuoda lohdutusta yksinäisyyteen ja lisätä turvallisuuden tunnetta ilman, että se on pois hoitotyöstä, päinvastoin.

Lisätietoa kotiin välitettävistä harrastuksista: Näin osallistut harrastukseen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!