Avainsana-arkisto: harrastukset kotiin

Näitä lahjoja mummosi ja vaarisi oikeasti toivovat – Nappaa vinkit joulun onnistuneimpiin lahjaostoksiin

Mietitkö, mitä ostaa joululahjaksi seniorille? Tuntuuko jokavuotinen yöpaita-villasukka-aamutakki lahjakierros monta kertaa koetulta? Unohda tarpeettomat tavaralahjat ja anna läheisellesi lahjaksi harrastus, josta riittää hauskoja hetkiä ja onnistumisen iloa pitkäksi aikaa.

Kotiin välitettävät harrastukset tarjoavat innostavaa tekemistä arkeen. Läheisesi voi jatkaa rakasta harrastustaan helposti omasta olohuoneestaan käsin tai kokeilla lajeja, joista on aina unelmoinut. Samalla kunto kohoaa ja kaikenlaiset pienet kolotukset katoavat.

Kotiin välitettävät harrastukset ovat samanlaisia kuin mitkä tahansa harrastustunnit, joissa liikutaan ohjaajan opastuksella. Sen sijaan, että ohjaaja ja osallistuja ovat fyysisesti samassa tilassa, tapahtuu kohtaaminen kuvapuhelun välityksellä. Molemmat näkevät ja kuulevat toisensa reaaliaikaisesti ja tunnin lopuksi he voivat keskustella siitä, miltä tehdyt liikkeet tuntuivat. Tästä lahjasta riittää kerrottavaa naapureille ja ystäville!

Harrastuksiin osallistutaan käyttämällä tablettilaitetta tai kannettavaa tietokonetta. Osallistujan tarvitsee vain vastata ohjaajan soittamaan kuvapuheluun helposti yhtä nappia painamalla. Eivätköhän sinunkin vanhempasi osaa suoriutua tästä tehtävästä!

Liikunnan iloa ja hyvinvointia pukinkonttiin – TOP 5 joululahjat senioreille  

Jumpat 49 euroa (4 kertaa 30 minuuttia), asahi health

1. Asahi
Eksoottiselta kuulostava Asahi on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä terveysliikuntamuoto. Rauhalliset liikkeet on suunniteltu parantamaan ja ennaltaehkäisemään juurikin meidän pohjoismaisten jässiköiden yleisimpiä terveysongelmia, kuten selän ja hartiaseudun kireitä lihaksia. Ohjaajana fysioterapeutti Arja Linkosalo.

Lahjaksi: Hänelle, joka haluaa harrastaa liikuntaa rauhallisessa tahdissa.

Tuolijumppa

2. Tuolijumppa
Tuolijumppa on klassikko, jonka suosio jatkuu vuodesta toiseen. Jumpassa tehdään yksinkertaisia, mutta tehokkaita liikkeitä, jotka vahvistavat lihaksia, lisäävät kehon liikkuvuutta ja parantavat tasapainoa. Jumpan kruunaa lopuksi rauhallinen venyttelyhetki. Ohjaajana fysioterapeutti Marjo Mansokoski.

Lahjaksi: Hänelle, joka tahtoo lisätä liikuntaa arkeensa.

Venyttely senioreille, harrastukset kotiin

3. Venyttely
Tuntuuko olo jäykältä, mutta venyttelystä ei tahdo tulla yksin mitään? Tällä kurssilla annetaan kyytiä kireille hartioille ja nivelille erilaisten venytysten avulla. Fysioterapeutti Eija Akiola pitää huolen siitä, että jokainen lihasryhmä tulee venytettyä oikeaoppisesti.

Lahjaksi: Hänelle, joka kaipaa hieman letkeyttä arkeensa.

Tuolijooga, harrastuksia senioreille kotiin

4. Tuolijooga
Tuolijooga on helppoa ja hauskaa liikuntaa, joka rentouttaa kehoa ja mieltä. Lempeät liikkeet tehdään hengityksen tahdissa tuolilla istuen. Ohjaajana fysioterapeutti Arja Linkosalo.

Lahjaksi: Hänelle, joka haluaa viikoittaisen rentoutushetken arkeensa.

5. Ikivihreät-laulukurssi
Tutut ikivihreät kappaleet vievät takaisin elämän tärkeisiin hetkiin. Laulaminen saa hyvälle mielelle ja rentouttaa samalla koko kehoa. Kurssille voi osallistua laulamalla mukana tai vain kuuntelemalla ja musiikista nauttien. Ohjaajana musiikkipedagogi ja musiikkiterapeutti Marjo Helene Haanpää.

Lahjaksi: Hänelle, joka lauleskelee huomaamattaan tehdessään kotiaskareita.

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme!
Lisätietoa kotiin välitettävistä harrastuksista: Innostu uudesta tavasta harrastaa

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Nappaa vinkit uusista harrastuksista, joihin voit osallistua omassa olohuoneessasi

Tänä syksynä voit helposti harrastaa kotoa käsin.

Kotiin välitettävät harrastukset ovat samanlaisia kuin muut harrastustunnit. Sen sijaan, että ohjaaja ja osallistuja ovat fyysisesti samassa tilassa, tapahtuu kohtaaminen kuvapuhelun välityksellä. Näette ja kuulette toisenne reaaliaikaisesti ja voitte tunnin lopuksi vaihtaa kokemuksia siitä, miltä harrastus tuntui.

Harrastuksiin osallistutaan käyttämällä tablettilaitetta tai kannettavaa tietokonetta, jossa on toimiva verkkoyhteys. Harrastukset ostetaan turvallisesti verkkokaupasta.

Asettele laite olohuoneen pöydälle ja vastaa ohjaajan soittamaan kuvapuheluun ja nauti harrastuksestasi!

Voisiko tässä olla uusi harrastuksesi? – Syksyn top 5 harrastusta senioreille:

Jumpat 49 euroa (4 kertaa 30 minuuttia), asahi health

1. Asahi Health
Liikkeet on suunniteltu parantamaan ja ennaltaehkäisemään suomalaisten suurimpia terveysongelmia, kuten selän ja hartiaseudun kireitä lihaksia. Perusliikesarja koostuu rentoutus-, niska-hartia-, selkä- ja tasapaino-osuudesta. Harjoitteet rentouttavat kireitä lihaksia, vahvistavat lihasvoimaa, sekä parantavat tasapainoa ja hengitystekniikkaa. Tunnin jälkeen olo on virkistynyt ja energinen. Ohjaajana fysioterapeutti Arja Linkosalo.

Kenelle? Asahi sopii kaikille kuntotasosta ja iästä riippumatta. Yksinkertaiset liikkeet on helppo oppia, mutta samalla laji tarjoaa kokeneemmallekin harrastajalle uusia oivalluksia liikkeiden ja hengityksen vaikutuksesta kehoon.

Kuntojumppa senioreille, aloita uusi harrastus

2. Kuntojumppa

Kuntojumpassa monipuoliset liikkeet kasvattavat voimaa ja parantavat kehon liikkuvuutta. Lihaskuntoharjoitteiden lisäksi jumpassa on oma osuutensa, jossa keskitytään tasapainon kehittämiseen. Jumppa vahvistaa lihaksia, kehittää tasapainoa ja virkistää mieltä. Ohjaajana fysioterapeutti Joonas Putti.

Kenelle? Kuntojumppa on tehokas perustreeni, joka parantaa lihasvoimaa ja yleiskuntoa. Liikkeitä tehdään tuolilla istuen ja välillä seisten, tuolista tukea pitäen.

Tutustu kotiin välitettäviin harrastuksiin

Naisille lantionpohjalihasjumppa

3. Lantionpohjalihasjumppa
Lantionpohjalihakset yhdistetään usein virtsankarkailuun, mutta tiesitkö, että ne vaikuttavat myös kehon muihin osiin? Lantionpohjalihakset ovat muun muassa yhteydessä syviin vatsa- ja selkälihaksiin. Hyvässä kunnossa ollessaan ne siis vaikuttavat koko kehon ryhtiin ja voivat ehkäistä selkäkipujen syntymistä. Ohjaajana fysioterapeutti Maija Kiljunen.

Kenelle? Lantionpohjalihasten harjoittaminen kannattaa aina – iästä ja sukupuolesta riippumatta. Jumppa sopii kaikille, jotka kaipaavat neuvoja lantionpohjalihasten harjoittamiseen ja säännöllistä ohjaajan opastuksella tehtävää treeniä.

Tiesitkö, että lantionpohjalihasten harjoittaminen on tärkeää myös miehille?

Osta harrastukset verkkokaupasta, fasciamethod senioreille

4. FasciaMethod

Faskia on lihasta ympäröivä verkkomainen kalvo, joka pitää meitä kasassa. Liikkuvuuden heikentyminen johtuu usein faskian kuivumisesta, mikä vaikuttaa koko kehoon lihasten ja lihaskalvon kireytenä. FasciaMethodissa tehtävät pumppaavat liikkeet helpottavat lihasjännitystä ja auttavat nesteen imeytymistä kudoksiin. Harjoitteet parantavat kehon liikkuvuutta, kehittävät tasapainoja ja vahvistavat syviä lihaksia. Ohjaajana fysioterapeutti Eija Akiola.

Kenelle? Laji sopii erinomaisesti senioreille, jotka haluavat ylläpitää yleiskuntoaan rauhallisella liikunnalla.

Uutuus harrastus, aivojumppa fysioterapeutin ohjauksella

5. Aivojumppa

Aivojumpassa yhdistetään helppoja käsien ja jalkojen liikkeitä erilaisiin sanaleikkeihin, riimittelyyn ja arvuutteluun. Harjoitteet kehittävät aivojen ja kehon eri osien yhteistoimintaa sekä virkistävät mieltä ja muistia. Aivojumppa parantaa keskittymiskykyä, rentouttaa kehoa ja tehostaa muistamista. Kaikki liikkeet tehdään rauhallisessa tahdissa tuolilla istuen. Ohjaajana fysioterapeutti Marjo Mansokoski.

Kenelle? Jumppa sopii kaikille, jotka haluavat pitää aivoistaan huolta hauskalla tavalla. Arvoituksista ja sanaleikeistä pitäville jumppa tarjoaa uudenlaista haastetta.

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme!
Lisätietoa uudesta tavasta harrastaa: Näin ostat kotiin välitettävän harrastuksen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Meditaatio, nollaus, läsnäys, mindfulness

Vieraskynä Kati Reijonen: Nollaa iloa elämään

Meditoimisesta puhutaan nykyisin paljon. Mitä se oikein tarkoittaa?

Meditoiminen käännetään suomeksi joskus mietiskelyksi. Vaikka meditointia on eri lajeja, se on yksinkertaisimmillaan itseasiassa mietiskelyn vastakohta. Se on levollisen valppauden tila, jossa ollaan hereillä, mutta hyvin keskittyneessä ja rentoutuneessa tilassa, eikä ajatella mitään.

Minä kutsun meditoimista nollaamiseksi. Mielestäni meditoiminen on nimenomaan nollaamista, palaamista siihen nollatilaan, jossa aloitimme elämäntaipaleemme, äitiemme vatsassa, lämpimässä vedessä, hiljaisuudessa. Turvassa. Sinne me sitten kaipaamme koko elämämme takaisin.

Nollaamisessa ei ole mitään mystiikkaa. Se on ikivanha aivoharjoitus, joka vahvistaa niitä aivojen osia, joissa ongelmanratkaisukykymme ja korkeampi ajattelumme sijaitsevat. Se rauhoittaa käpyrauhastamme, joka aktivoituu stressitilanteessa ja vähentää stressihormonien erittymistä. Meditoiminen siis rauhoittaa ja parantaa keskittymistä. Se lisää hyvänolon hormonien eritystä.

Meditoinnin lisäksi nykyisin puhutaan myös mindfulnessista. Olen keksinyt sillekin suomenkielisen nimen läsnäys. Läsnäys on mindfulnessin karvalakki- ja villasukkaversio. Se on sen sauna- ja sieniretkiversio. Se on sen murtomaahiihtoversio.

Hieno kuvaus läsnäyksestä löytyy Aleksis Kiven runosta Kesäyö:

Siinä kauvan seisoin
äänetönnä äänettämäs yössä;
vasten valkeet
rankaa nojaten mä viivyin
tyynehenä kuin tää yö, tää niittu.
Hengitystä povestani en mä kuullut,
kuullut en mä lehden liikahdusta
koivus
mutta usein, täällä vallitessa rauhan
rinnassam ja kaikkialla
ympärilläm,
rauhan syvän niinkuin haudan kammiossa,
kuni ehtis
soma kuiskaavainen ääni
meille hiljaisuuden kaaoksesta.

Kaikki suomalaiset tunnistavat raukean sulautumisen saunankiukaasta nousevaan vesihöyryyn, sen tunteen, kun keho tuntuu liian raskaalta, jotta sitä jaksaisi liikuttaa eikä päässä ole yhtään ajatusta. Se juuri on läsnäystä.

Läsnäystä on myös hiihtolenkin jälkeinen hikinen uupumus ja jouluaaton iltapäivän sinisyys. Läsnäys on kiireettömyyttä ja meneillään olevaan hetkeen rauhoittumista. Suomalainen perinteinen elämänmeno oli täynnä läsnäystä mutta nyt on toinen aika. Siksi tarvitaan uusia keinoja hiljentymiseen, sellaisia kuten nollaaminen.

Tutustu kotiin välitettäviin harrastuksiin

Vaikka meditoiminen yleensä ja nollaaminen erityisesti eivät liity mihinkään uskontoon, useimpien uskontojen piirissä meditoidaan. Hiljentyminen on olennainen osa hengellisyyttä. Nollaus sopii kuitenkin kaikille, uskontoon ja elämänkatsomukseen riippumatta.

Nollaaminen ei edellytä mitään aikaisempaa kokemusta. Ainoa asia mitä se vaatii, on uteliaisuus ja halu kokeilla jotain uutta.

Kati Reijonen
muotoilutohtori ja -kouluttaja, meditaatio-ohjaaja ja kirjailija
Kati on kirjoittanut kaksi kirjaa. Huhtikuussa 2018 ilmestynyt Iso Ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? tarkastelee Jumala-ilmiötä uskontojen ulkopuolelta, uteliaisuuden näkökulmasta. Lisätietoja: katireijonen.com

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme
Lisätietoa uudesta tavasta harrastaa: Näin ostat kotiin välitettävän harrastuksen

84-vuotias Aili jumppaa kuvapuhelun välityksellä

Aili, 84, jumppaa kuvapuhelun välityksellä: ”Riittää, että osaa painaa yhtä nappia”

Torstai iltapäivisin 84-vuotias Aili Wahlman on kiireinen viikoittaisen harrastuksensa parissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa jumppa, sillä ohjaaja on toisella puolella Suomea ja antaa ohjeita kuvapuhelun välityksellä.

”En olisi ikinä arvannut, että vielä joku päivä osallistun jumppaan tällä tavalla. Mutta täällä sitä vaan voimistellaan! On niin helppoa, kun jumppa tulee minulle kotiin.”

Kerran viikossa Aili nappaa kainaloonsa tablettilaitteen ja asettelee sen olohuoneen pöydälle. Laitteen pirahtaessa hän vastaa ohjaajan soittoon konkarin elkein.

”Ei tässä paljoa taitoa vaadita, riittää että osaa painaa yhtä nappia. Voisiko tämän helpompaa ollakaan? Ystäväni aina ihastelevat, kun kerron heille millaiseen jumppaan osallistun”, Aili naurahtaa.

Ohjaaja motivoi jumppaamaan

Ratkaisu on Pertunmaalla asuvan Ailin kannalta kätevä, sillä harvaan asutulla paikkakunnalla kaikki harrastusmahdollisuudet ovat kirkonkylässä, eikä niiden luokse pääse ilman omaa kulkuneuvoa.

Yksinään jumppaaminen tahtoo jäädä tekemättä, mutta ohjaajan ollessa läsnä neuvomassa ja kannustamassa, tulee jumppaliikkeisiinkin uutta puhtia.

”Välillä on hiukan laiska olo, eikä huvittaisi jumpata. Mutta sitten ohjaaja sanoo, että nostapa vielä pari kertaa niitä jalkoja, niin tulee sitten tehtyä. Hyvä vaan, että katsoo perään, niin ei tule laiskoteltua.”

Tuolijumppa
Lihaskuntojumppa senioreille

Harrastus tuo vaihtelua arkeen

Yli kaksikymmentä vuotta eläkkeellä ollut Aili on tyytyväinen elämäänsä. Entisenä maatalon emäntänä hän on hyvässä kunnossa ja pystyy hoitamaan arjen askareet itsenäisesti. Päivisin hän hoitaa kasvimaata, lukee kirjoja ja katsoo televisiosta lempisarjojaan ja uutisia. Kerran viikossa kunnan järjestämä taksikyyti vie Ailin kirkonkylälle kauppaan.

Kuorolaulamista harrastaneella Aililla on laaja ystäväpiiri ja usein hänen luonaan käy ystäviä ja tuttuja kahvittelemassa. Pääkaupunkiseudulla asuvat lapsenlapsetkin käyvät parin viikon välein kylässä.

Lunasta tutustumistarjous »

Säännöllinen jumppa tuntuu nivelissä

Aili on harrastanut tuolijumppaa kerran viikossa kahden vuoden ajan. Viime keväänä hän päätti kokeilla muitakin kotiin välitettäviä harrastustunteja ja löysi Asahin. Helppojen liikkeiden ja rauhallisen tahtinsa ansiosta Asahista tulikin nopeasti Ailin lempiharrastus.

Säännöllisesti jumpannut Aili on huomannut pitkään vaivanneiden selkäkipujenkin kadonneen.

”Jumppaaminen on tehnyt hyvää. Aamuisin nivelet eivät ole niin kipeinä ja olo on muutenkin notkeampi. Ei minulla ole montaa kertaa jäänyt tämä jumppa välistä”, Aili kertoo ylpeänä.

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme!
Lisätietoa uudesta tavasta harrastaa: Näin ostat kotiin välitettävän harrastuksen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Harrastukset kuvapuheluna kotiin, poikani löysi minulle uuden harrastuksen

Auli, 76: ”Poikani oli huolissaan kuntoni heikkenemisestä, mutta löysi juuri minulle sopivan ratkaisun”

Auli Heikkilä löysi harrastuksen kuvapuheluna välitettävästä jumpasta. Ensimmäinen osallistumiskerta yllätti hänet täysin.

Aluksi ajatus kuvapuheluna välitettävään jumppaan osallistumisesta tuntui vieraalta. Auli ei ollut tottunut käyttämään teknologiaa ja oli huolissaan siitä, osaisiko edes käyttää tablettilaitetta, johon jumppa välitetään.

”Täytyihän tätä kokeilla, kun ei täällä ole mitään meille vanhoille ihmisille tarkoitettuja jumppia. Aina täytyy kokeilla uusia asioita, vaikka ei tiedä, mitä niistä seuraa.”

Aulin poika hankki tablettilaitteen, johon yhdessä ladattiin sovellus. Vaikka ensimmäisellä kerralla osallistuminen hieman jännitti, yllättyi Auli kuitenkin positiivisesti.

”Yllätyin siitä, miten helppoa tämä on. Voin olla vain kotona, eikä tarvitse lähteä minnekään!”

Tuolijumppa
Lihaskuntojumppa senioreille

Uusi harrastus tuli tarpeeseen

Ahkerasti marjastava Auli huomasi kuntonsa heikenneen muutama vuosi sitten. Kotia ja puutarhaa hoitaessa nivelet kipeytyivät ja olo oli muutenkin kankea. Liikuntamahdollisuudet olivat pienessä kunnassa kuitenkin vähäiset, eikä omaa autoa ollut, jolla olisi päässyt harrastusten luokse.

”Keskustaan on niin pitkä matka, ettei sinne harrastusten perässä tule lähdettyä”, kertoo Sastamalan Kiikassa asuva Auli. ”Kyllähän sitä kaikenlaisia kirjallisia jumppaohjeita on vuosien saatossa kertynyt vino pino, mutta ei niitä tule yksin tehtyä.”

Liikunnan harrastaminen jäi muutamaan harvaan kävelykertaan, kunnes Auli tutustui kuvapuheluna välitettävään jumppaan. Nyt hän on osallistunut puolen vuoden ajan lihaskuntojumppaan omassa kodissaan fysioterapeutin ohjaamana.

”Kyllä sitä heti tulee jumpattua, kun on tuo ohjaaja opastamassa. On vähän niin kuin puoliksi pakkokin, kun toinen on siinä katsomassa”, Auli naurahtaa.

 

Tablettilaite sai vakiopaikan olohuoneen pöydältä

Jumppaan osallistumisesta on jo tullut rutiinia, eikä tablettilaitteen käyttäminenkään enää mietitytä. Keskiviikkoisin Auli asettelee tablettilaitteen tottuneesti olohuoneen pöydälle ja istuu odottamaan jumpan alkamista. Laitteen soidessa hän painaa vihreää luuria ja pian tutun ohjaajan kasvot näkyvät ruudulla. Säännöllisen jumppaamisen vaikutukset kehoon ovat myös alkaneet näkyä.

”Olo on paljon notkeampi ja ei niin äkkiä tule kipeäksi paikat. Puutarhassakin pystyn kyykkimään ilman, että sattuu kaikkialle. Tämä on juuri sitä, mitä tarvitsinkin.”

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme
Lisätietoa kotiin välitettävistä harrastuksista

Kuva: Jenni Inkiläinen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Vaimonsa omaishoitaja: itsestään on pidettävä huolta, lue asiakastarinat

Vaimonsa omaishoitaja Oiva, 77: ”Itsestään on pidettävä huolta”

Oiva Mäki-Mantila ja hänen vaimonsa Laura olivat mukana Tampereen ammattikorkeakoulun hankkeessa, jossa omaishoitajille ja -hoidettaville tarjottiin monipuolisesti erilaisia kotiin välitettäviä harrastuksia arjen tueksi.

Viimeisen puolen vuoden aikana he ovat osallistuneet tuolijumppaan ja lihaskuntojumppaan kuvapuhelun välityksellä.

”Tämä on kyllä tullut tarpeeseen, ei tässä muuten tulisi venyteltyä. Jumppaan osallistuminen tekee meille molemmille hyvää, pysyvät lihakset kunnossa”, Oiva Mäki-Mantila kertoo asetellessaan kahta tuolia vieretysten olohuoneeseen. Hän on toiminut vaimonsa omaishoitajana nyt kolme vuotta.

Jumpasta on nopeasti tullut osa pariskunnan arkea, eikä tabletin välityksellä osallistuminenkaan tuota Oivan mukaan vaikeuksia:

”Mielestäni se on ihan samanlaista kuin olisi joku ihminen tuossa edessä ohjaamassa. Livenä se kuitenkin tulee. Lisää tällaisia vaan!”

Tuolijumppa
Lihaskuntojumppa senioreille

Kuvapuhelu tuo harrastukset sinne, missä niitä tarvitaan

Omaishoitajalle kertyy kuukaudessa kolme vapaapäivää. Usein vapaat jäävät kuitenkin käyttämättä.

”En ole pitänyt vapaapäiviä. Laura ei pidä siitä, jos tänne tulee joku tuntematon tai pitää mennä vieraaseen paikkaan.”

Monet omaishoitajat ajattelevat samalla tavalla. Siksi on erittäin tärkeää, että palvelut tuodaan sinne, missä niitä tarvitaan: kotiin.

Oiva ja Laura ovat osallistuneet viikoittain järjestettävään tuolijumppaan ja lihaskuntojumppaan. Harrastukset ovat reaaliaikaisia ja niissä on ammattilainen ohjaaja paikalla neuvomassa ja motivoimassa osallistujia.

Kotiin tuotuna harrastuksiin on helppo osallistua. “Jos lähdemme kodin ulkopuolelle jonnekin, niin Laura pyytää, että lähdetäänkö jo takaisin”, toteaa Oiva. “Nyt hän pystyy osallistumaan harrastukseen tutussa ja turvallisessa paikassa.”

 

”Kukaan ei ole kysynyt, kuinka jaksan”

Oiva kokee, että omaishoitajana omasta hyvinvoinnista ja kunnossa pysymisestä huolehtiminen on tärkeää. Ystäväpiirin pienennyttyä vaimon diagnoosin jälkeen on juttuseurasta ollut puutetta, vaikka lenkkisaunan lämmössä tulee tutussa seurassa puhuttua välillä mieltä painavista asioista.

”Joskus kaipaisi tukea jostakin muualtakin, kuin viralliselta taholta. Kukaan ei vielä ole kysynyt, kuinka jaksan.”

Välillä omaishoitajuus vaatii pitkähermoisuutta, mutta ripauksella huumoria pääsee pitkälle. Oivan ja Lauran arjessa naurua riittääkin pariskunnan vitsaillessa toisilleen.

”Kun näkee, että toinen hymyilee, niin se on aina sellainen palkinto”, Oiva kertoo virnistäen.

”En minä tulevaisuutta pelkää. Se otetaan vastaan mitä tulee ja sitten täytyy toimia sen mukaan. Ei tässä muuten pärjää.”

Tutustu koko harrastusvalikoimaan verkkokaupassamme
Lisätietoa kotiin välitettävistä harrastuksista

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!

Ikääntyneet, yksinäisyys, blogi, sote

Ikääntyneiden yksinäisyys ei katoa maton alle lakaisemalla

Millaista olisi olla puhumatta sanaakaan kenellekään koko päivänä? Nyky-yhteiskunnan kiireessä hetken hiljaisuus saattaa kuulostaa virkistävältä, jopa trendikkäältä vaihtoehdolta, mutta 300 000:lle ikääntyneelle tämä on arkipäivää, päivästä ja viikosta toiseen. Eikä se tunnu mukavalta.

Yksinäisyydestä on hiljalleen kasvanut keskeisin ikääntyneitä jäytävä tauti. Sanotaankin, että se on tappavampaa kuin ylipaino. Yksinäisyyden on myös todettu lisäävän kuolleisuutta ja terveyspalvelujen käyttöä sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista. Tämä kaikki veloitetaan yhteiskunnan kukkarosta, eikä tule halvaksi.

Ikääntyneiden yksinäisyys ei ole katoamassa, ja siksi sen hoitamiseen tulisi keskittyä nyt toden teolla.

Pitkät välimatkat eristävät ikääntyneet

Monessa tutkimuksessa on tarkasteltu sitä, mistä yksinäisyyden tunne kumpuaa. Aiemmin syyksi on ajateltu ikääntyneen ystävä- ja tuttavapiirin pienentyminen vanhetessa, mutta nyt on löydetty uusia syitä.

Voimakkaimmin yksinäisyyteen vaikuttavina tekijöinä onkin nostettu esille pitkät etäisyydet palveluiden luokse ja ympäristön esteet, kuten jäiset kadut tai jyrkät ylämäet. Ikääntynyt saattaa kokea, ettei voi enää lähteä kotoaan milloin haluaa, minne haluaa, mikä johtaa elinpiirin pienenemiseen ja eristäytymiseen muista.

Yksinäisyydestä huolimatta moni ikääntynyt haluaa asua kotonaan. Tämä ratkaisu on inhimillinen ja yhteiskunnankin kannalta mieluinen, sillä se tulee halvemmaksi kuin palveluasuminen. Yksin asuminen voi kuitenkin johtaa katalaan kierteeseen, jossa yksinäisyys lisää turvattomuuden tunnetta ja näin vaikeuttaa kotona asumista.

Yksinäisyyden kierre katki mielekkäällä tekemisellä

Ikääntyneiden yksinäisyyden taltuttamiseksi tarvitaan ratkaisuja, jotka ottavat huomioon yksilölliset tarpeet. Muutaman kerran päivässä heidän kotonaan nopeasti vilahtavat kotihoitajat eivät riitä takaamaan kuin elintärkeät toimet. Yritä siinä sitten keskustella mukavia, varsinkin kun kyseessä on harmittavan usein uusi ja vieras hoitaja. Yksinäisyyden poistamiseksi vaaditaan lisää käsiä, mutta mistä nämä kädet saadaan?

Yksinäisyystutkija Juho Saaren mukaan ratkaisuja pitäisi etsiä palveluiden ja mielekkään tekemisen kautta. Onkin tärkeää, että palvelut saadaan sinne, missä ikääntyneetkin ovat: kotiin.

Teknologian avulla tämäkin on toteutettavissa ja ikäihmisille voidaan tarjota mahtavia asioita, jotka eivät muuten olisi heille enää mahdollisia. Virtuaalilasien kautta koettu sukellusmatka keinutuolista käsin tai kuvapuheluna suoraan kotiin välitetty nuoruusvuosien rakas harrastus tuo mummoon virtaa moneksi viikoksi.

Teknologia voikin tuoda lohdutusta yksinäisyyteen ja lisätä turvallisuuden tunnetta ilman, että se on pois hoitotyöstä, päinvastoin.

Lisätietoa kotiin välitettävistä harrastuksista: Näin osallistut harrastukseen

Tilaa uutiskirjeemme

Saat blogikirjoitukset sähköpostiisi kuukausittain!